24 lokakuuta 2012

Protokontiaishousut, vihdoinkin

Olen värkännyt näitä protokontiaishousuja hävyttömän kauan, milloin siksi että olen ollut töissä, milloin työvaatteiden ja milloin materiaalin puutteessa. Kangas on mumman vanha lakanakangas, jonka olen jo vuosia sitten värjännyt nykyiseen väriinsä odottamaan käyttöä. Kun lopulta löysin silitysraudan mökin varastosta, taitteet eivät lähteneet silittämällä, ennen kuin pesin kankaan ja yritin uudestaan. Kangaspainovärit olivat hukkuneet jonnekin ja löytyivät vasta, kun olin jo ostanut uudet, enkä ollut saada taskuun kontiaismerkintää. Mutta, lopultakin, protokontiaishousut! (Varsinaiset kontiaishousuthan taitavat olla tummaa samettia.)


Protokontiaishousuja suunnitellessa on otettu huomioon:

  • Tila. Niissä pitää pystyä liikkumaan, taipumaan ja meditoimaan. Siksi haaraväliin on ommeltu tilaa lisäävä kiila. Housut eivät kinnaa mistään, vaikka istuisi lootuksessa.
  • Puristamattomuus. Yläresori on tiukka ja pitää housut ylhäällä, muttei purista yhdestäkään kohdasta. Tarvittaessa, kuten kiipiäisen housuissa, voi käyttää vielä erillistä kuminauhaa tai vyötärönauhaa.
  • Lahkeensuut. Lahkeensuissa on pitkä resori, jonka päälle mahtuu villasukka tai säärystin ja jonka päälle lahkeet pussittuvat. Se ei liu'u ylös- eikä alaspäin liikkuessa, eli ei luiskahda jalan alle tai vetäydy säärtä pitkin jalan taipuessa. Se mahdollistaa pitkän lahkeen, joka osaltaan estää kinnausta.
  • Taskut. Vaikka taijiainen tai kiipiäinen, saati kotikontiainen, eivät taskuja tarvitse, liikkuvammalle kontiaiselle ne ovat olennaiset. Housuissa on tuplataskut, joissa alemmissa on vetoketjut ja ylempiin voi panna kädet tai pikkutavaroita. Taskut ovat kohdassa, jossa ne vähiten häiritsevät esimerkiksi volttien tekemistä.

Vaikka joku on jo ehtinyt ihastella housujen materiaalia ‒ siis ikivanhaa lakanakangasta ‒ se ei kyllä ole millään tavoin optimi. Tarkoitus olikin vain kokeilla, kuinka malli toimii. Ja se toimii hyvin, olkoonkin että tiukan kapeisiin lahkeisiin tottuneilla ihmisillä tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää, miksi kukaan haluaisi tämän malliset housut. Vastapainoksi toisaalta moni tuntuu haaveilleen ilmavuudesta. Ensi viikonloppuna menen Tallinnaan ostamaan pellavaa, ja seuraavista kontiaispöksyistä tuleekin pellavaiset. Seuraavat ovat menossa taijikontiaiselle eli taijiaiselle, joten niihin tulee vyötärönauhakiinnitys, kapeammat lahkeet eikä taskuja. (Eikun nyt huijasin: jo sitä ennen ehtinen saada valmiiksi kiipiäisen trikoiset housut!)

Housuissa on tilaa tehdä mitä vain.

Lahje näyttää tältä.





Ja toimii näin.

Taskut. Alemmissa taskuissa on vetoketjut,
ylemmissä kuminauhatiukennus..

Yleisesti en ole aivan tyytyväinen ‒ en varsinkaan, kun katson näitä kuvia. Mutta protokontiaishousut ovat niin mukavat päällä, etten voi pestä niitä, koska en suostu käyttämään enää muita housuja. Pian siis proto2:n kimppuun.

22 lokakuuta 2012

Pyykkikontiaisen tunnustuksia

Useimmat ystäväni tietävät, että lajittelen pyykkini hyvin huolellisesti. Ulospäin siinä on jotakin autistista. Mutta minä tiedän, tietenkin, että se on vain järkevää. Päinvastaisista käsityksistä huolimatta värit sekoittuvat ja lopulta kaikesta tulee harmaata. Harmaata. Epävärejä.

Hedelmä- ja vihannesvaa'an tarralaput irrotan kasviksista heti kassalla, koska minusta se on ärsyttävää puuhaa ja saan hyvää mieltä siitä, ettei sitä tarvitse tehdä enää kotona. Hedelmät otan heti ulos pusseistaan, koska niitä on ärsyttävää kaivaa pusseista silloin kun niitä tarvitsee eikä koskaan tiedä missä pussissa on mitä. En koskaan ripusta tiskirättiä kuivumaan hanan päälle, koska minua ärsyttää, jos vesi valuu sitä koskien lasiin.

Ylipäätään teen ärsyttävät asiat mieluummin heti kuin myöhemmin. Taidan olla aikamoinen ärtiäinen. Mutta sillä tavoin asiat muuttuvat ärsyttävistä omiksi pieniksi jutuikseni.

Näytän helposti autistiselta. Haluaisin sanoa, ettei tämä ole autistista: kaikella toiminnallanihan on syy ja järjestys. Mutta niin autistitkin taitavat ajatella.

Tänään joka tapauksessa rakensin tämän huomattavan tarpeellisen pyykkiviestintäjärjestelmän.

16 lokakuuta 2012

Ompimista ja housustusta

Heräsin vähän aikaa sitten kahteen asiaan. Ensinnäkin, koska olen viimeiset vuodet vain neulonut ja virkannut, minulla ei ole enää niin paljon hienoja vaatteita (valmistumistahti kun on noilla tekniikoilla kovasti hitaampi). Toiseksi, minua ompeluttaa äkkiä hirvittävästi. Nyt en muuta tekisikään. Kuvassa kontiaishousujen taskut ja resoreita sekä linolevy kontiaisen painamiseen.


Hyvän mielen näkymä odottaa aamuisin pöydällä.

Kaikki kesken jääneet kirjani

Ystävä luetteli vähän aikaa sitten kirjoja, joita hänellä juuri silloin oli kesken. Niihin kuului Jeffrey Eugenidesin Marriage Plot, jonka hän vakaasti aikoi lukea loppuun sen kutkuttavan kirjoitustyylin takia. Tämän seurauksena (en voi vastustaa kutkuttavaa kirjoitustapaa), se on minulla kesken juuri nyt.

Useimmille ihmisille kirjojen jättäminen kesken on ilmeisesti jotakin hieman epäkelpoa. Ei edes syntistä, koska siinä olisi sentään jotain kiehtovaa. Minusta kirjojen jättäminen kesken on ihan tavanomaista. En jaksa tuntea siitä moniakaan tunteita. (Neuleiden jättäminen kesken sen sijaan on epäkelpoa; ehkä koska olen aloittanut lukemaan kuusivuotiaana ja neulomaan kaksitoistavuotiaana, eli minulla on siitä kuutisen vuotta lyhyempi kokemushistoria? Vai onko se määrä? Olen varmasti jättänyt kesken useampia kirjoja kuin neuleita.)

Matkasimme äskettäin Balkanilla. Aloitin matkan alussa Nicolas Bouvierin The Way of the Worldin, siirryin Ljubljanasta ostettuun A Treasure of Slovenian Folkloreen, sitten Zagrebista pokkarina löytyneeseen Carlos Ruiz Zafónin The Prisoner of Heaveniin ja siitä Miljenko Jergovićin Sarajevo Marlboroon, jonka ostimme pienen kustantamon kirjakaupasta Bosniasta ja jonka luin saman tien alusta loppuun, päättäen sen jälkeen Ruiz Zafónin (matkan viimeisenä yönä hostellissa Dubrovnikissa). Paluumatkan luin luultavasti Finnairin lehteä, koska suurin osa kirjallisuudesta oli lähetetty postissa kotiin.

Tällä hetkellä minulla on kesken

  • Jeffrey Eugenides: Marriage Plot
  • Nicolas Bouvier: The Way of The World
  • A Treasure of Slovenian Folklore
  • Jaakko Hämeen-Anttila: Kalifien kirjastoissa
  • Tuomas Martikainen ja Tuula Sakaranaho (toim.): Mitä muslimit tarkoittavat?

Bouvier kieltämättä kuittaa edelleen uteliaisuutta, mutta kaksi viimeistä saavat jäädäkin kesken ja palautua kirjastoon.

06 lokakuuta 2012

Suuri luomuvedätys olikin, no, suuri luomuvedätys

Jonkin aikaa sitten Stanfordin yliopisto julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan "ei löydy minkäänlaista vahvaa todistetta, että luomuruoka olisi ravinteikkaampaa kuin tavanomainen ruoka". Lehdistö tulkitsi tämän niin, että luomu on suotta kallista, ja ‒ keskustelun vääristymisen kannalta olennaisesti ‒ ettei se ole terveellisempää kuin tavanomainenkaan ruoka.

Ovatko ravinteikkuus ja terveellisyys sama asia? Eivät tietenkään. (Ja jopa tutkimuksen käyttämä rajaus sille, mitä he tarkoittavat ravinteikkaalla, "nutritious", on suppea: heille ravinteikas tarkoittaa jotakin, joka sisältää paljon vitamiineja.) Samassa tutkimuksessa todetaan, että luomuruoka itse asiassa saattaa vähentää tuholaismyrkkyjen ja antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien määrää elimistössä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti, että luomuruoka on terveellisempää kuin tavanomainen ruoka, vaikkakin sen ravintoarvot saattavat olla samat tai lähes samat. Tämä on myös useimpien ihmisten peruste luomuruoan valitsemiselle.

Myös tiedeyhteisö on kritisoinut tutkimusta laajalti, muun muassa kapeiden ennakko-odotusten ja kysymyksenasettelun osalta. Näistä lähtökohdista olisi ollut vaikea päätyä toiseen tulokseen. Tutkimusryhmä myös tunnustaa jättäneensä huomiotta useita tutkimuksenosia, joissa luomuruoka todistettiin huomattavasti ravinteikkaammaksi kuin tavanomainen ruoka, koska "se ei ole olennaista" tai koska otanta oli liian pieni. Edes tutkimuksen perusväitteet eivät siis pidä paikkaansa.

Mikä sekä tutkimuksessa että erityisesti siitä virinneessä keskustelussa kuitenkin ihmetyttää minua eniten on vastustus, jota lähes aina kohtaa, kun haluaa tehdä hyvän, terveellisen ja reilun valinnan. Miksi kukaan vastustaisi luomuviljelyä? Kelle se aiheuttaa mitään harmia? Mikseivät ihmiset saisi rauhassa syödä myrkytöntä ruokaa?

"Se nyt yksinään ei auta mihinkään", on todella usein kuultu peruste sille, miksi oikeastaan mitään ei kannattaisi tehdä oikeastaan koskaan. Eikä varsinkaan, jos se edistää terveyttä, ihmisten tai eläinten elinolosuhteita tai ‒ no, jos täytyisi muuttaa itseään tai tapojaan hitustakaan. Se olisi hieman ymmärrettävämpää, jos luomuruoan syöjät, alkalisoijat, kasvissyöjät tai ketkä tahansa innokkaasti käännyttäisivät vähemmän valistuneita kanssaeläjiään, mutta useammin tilanne on toisinpäin. Muutoksen tehnyttä ihmispoloa kiusataan, paitsi sillä ettei mistään ole mistään hyötyä millekään, myös sillä, että "se ei ole tieteellisesti todistettua" tai että "se on huuhaata". Moni arkielämäämme kuuluva asia ei ole tieteellisesti todistettu, ja entistä huuhaata todistetaan jatkuvasti todeksi tieteen keinoin. Jos jostain tulee energisempi, iloisempi ja terveempi olo eikä sillä ole haittavaikutuksia, onko kaikella tuolla lainkaan väliä?

Aloitin vähän aikaa sitten emäksöivän dieetin. Sen perusajatus on, että tavanomainen länsimainen ruokavalio laskee kehomme pH-arvon liian alas, ja liian alhainen pH-arvo aiheuttaa kaikenlaisia harmeja, muun muassa syöpää. Keho voi paremmin, kun pH on hieman emäksinen. pH nostetaan ruokavalion muutoksella: syödään paljon kasviksia, juureksia, hedelmiä, soijatuotteita, papuja, herneitä, siemeniä ja pähkinöitä, ja vähän tai ei ollenkaan lihaa, kalaa, kanaa, linnunmunia, viljatuotteita, sokeria, keinotekoisia makeutusaineita ja kahvia. Juomaveteen lisätään sitruunaa.

Tieteellinen todistus emäksöinnin vaikutuksista on melko heikkoa ‒ sitä ei ole tutkittu kunnolla ‒ ja toki netistä löytyy kaikenlaista yrittäjää, jotka myyvät tuhansia euroja maksavia vedenemäksöintilaitteita. Niitä ei tarvitse ostaa. Ja tietenkin löytyy ihmisiä, joiden mielestä ruokavalion vaikutukset ovat ‒ en oikein tiedä mitä, illuusiota? ‒ koska todellinen tieteellinen todistus puuttuu. Miten syövän voisi muka parantaa ruokavaliolla? Eikö kehon pH-arvon lasku syövän yhteydessä ole pikemminkin seuraus kuin syy? Kalliit laitteet ovat huijausta! (Yllä käsitelty sopivasti uutisoitu luomututkimus sen sijaan on tiedettä.) Eivätkä nämä ole syitä ainoastaan sille, miksei itse halua noudattaa tällaista ruokavaliota; päinvastoin ne ovat syy, miksei kenenkään pitäisi noudattaa sitä.

No, minusta on lähinnä tervettä järkeä, että syömällä kasvispohjaisesti laihtuu ja voi paremmin. Lisäksi kasvispohjainen ruokavalio tai sitruunan lisääminen juomaveteen tuskin vahingoittaa ketään. On totta kai tärkeää huolehtia, että syö monipuolisesti, mutta niinhän kaikkien on. Eivätkö hyvät vaikutukset kuitenkin ole kaikkein tärkeimpiä? Kuinka kukaan voisi tieteellisesti todistaa, miltä kehossani tuntuu?

Miksi niin monelle on niin tärkeää vastustaa toisen terveellisiä syömätottumuksia? Tai jotain sellaista kuin luomuviljelyä?

Usein tuntuu, että suosioon nousevat lähinnä tutkimukset, joiden opetus on, ettei kannata koskaan tehdä mitään. Se kaikki, mitä et viitsinyt tehdä, vaikka tunsit että olisi pitänyt ‒ se olikin huuhaata. Ja vieläpä rahastusta. Hyvä sinä! Sen sijaan sellaiset tutkimukset, kuin esimerkiksi yllä linkatun kolumnistin aikuistyypin diabeteksen ja Alzheimerin taudin yhteyksiä käsittelevät, jäävät huomiotta. Niiden sanoma on paljon vaikeampi hyväksyä: nimittäin, että sillä mitä syömme ja mitä teemme, on merkitystä.

Ja hyvä että on.

Miellyttävät vaikutukset kehossasi tämän salaatin syömisen
aikana ja jälkeen eivät ole tieteellisesti todistettuja.
Nauti varoen.

05 lokakuuta 2012

Tattarifocaccia. Buckwheat foccaccia.

Perjantai-iltana alkoi tehdä mieli focacciaa. Kuten tavallista, gluteenittomalla jumalattarella oli herkun näköinen ohje, jota sovelsin vähän rosmariinin- ja tattarinkaipuussani.

Tattarifocaccia tomaatilla, pestolla ja pistaasipähkinöillä päällystettynä.
Buckwheat foccaccia with tomato, pesto and pistachio nut topping.

 

Tattarifocaccia

 

Ainekset
  • 1,5 dl hirssihiutaleita
  • 1 dl kinuajauhoa
  • 2,5 dl tattarijauhoa
  • 2,5 dl perunajauhoa
  • 2 tl ksantaania
  • 2 rkl psylliumia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 tl merisuolaa
  • 2 tl kuivattua oreganoa
  • 2 tl kuivattua basilikaa
  • 1 tl kuivattua rosmariinia
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 3-4 dl lämmintä vettä
  • hyppysellinen raakasokeria
  • 5 rkl oliiviöljyä
  • 1 valkosipulinkynsi murskattuna
  • 1 rkl hunajaa tai agavesiirappia (auttaa sitomaan taikinaa ja säilyttämään kosteuden)
  • 1 rkl omenaviinietikkaa tai sitruunamehua
  • 0,5 dl soijajugurttia tai makeuttamatonta omenasosetta (sitomaan taikinaa) 

Päälle
  • oliiviöljyä
  • tomaattia, sipulia, juustoa, seesaminsiemeniä, valkosipulia, pestoa, suolahiutaleita tai mistä satutkin tykkäämään 

Valmistus

Sekoita kuivat aineet suuressa kulhossa. Sekoita hiiva, sokerihyppynen ja desilitra lämmintä vettä isossa lasissa tai mukissa. Samalla kun odotat sen vaahtoutumista, sekoita pienessä kulhossa oliiviöljy, hunaja, viinietikka, jugurtti, valkosipuli ja loput vedestä. Kun hiiva alkaa vaahdota, kaada se vesineen kuivien aineiden sekaan, lisää märkä sekoitus ja sekoita hyvin. Taikinan pitäisi olla huomattavasti paksumpaa kuin tavallinen leipätaikina. Kaada taikina jauhotetulle pellille ja levitä se littanaksi. Voitele oliiviöljyllä ja lisää haluamasi päälliset.
Mies leikkii kontiaista samalla kun tuuppii pistaaseja taikinaan.
Husband's playing a mole while sticking pistachios to the dough.

Helppo tapa kohottaa leipä on kääntää uuni hetkeksi päälle, sammuttaa se ja antaa leivän kohota lämpimässä uunissa noin puoli tuntia. Puolen tunnin päästä voit kääntää uunin 200 asteeseen ja aloittaa paistoajan laskemisen siitä, kun uuni saavuttaa tuon lämpötilan. Luonnollisesti voit kohottaa taikinan myös perinteisesti, jolloin siihen kuluu noin tunti.
Paista 20-25 minuuttia 200ºC. Focaccian pitäisi olla kullanruskeaa ja siitä pitäisi kuulua ontto ääni, kun koputat varovasti.


Buckwheat foccacia


This is how Karina's terrific glutenfree focaccia recipe turned out when yearning rosemary and buckwheat.

Ingredients
  • ½ cup millet flakes
  • ½ cup quinoa flour
  • 1 cup buckwheat flour
  • 1 cup potato starch
  • 2 teaspoons xanthan gum
  • 2 tbs psyllium
  • 1 tsp baking powder
  • 2 tsp sea salt
  • 2 tsp dried oregano
  • 2 tsp dried basil
  • 1 tsp dried rosemary
  • 1 packet dry yeast
  • 1 1/3 to 1 1/2 cup warm water
  • a pinch of raw sugar
  • 5 tbs extra virgin olive oil
  • 1 clove garlic minced
  • 1 tbs honey or raw agave nectar (this helps bind and keep texture moist)
  • 1 tbs apple vinegar or lemon juice
  • 1/4 cup soy yogurt or unsweetened apple sauce (this helps bind up)

For the topping
  • extra virgin olive oil
  • tomatoes, onions, cheese, sesame seeds, garlic, pesto, salt flakes or whatever you happen to like

Instructions 

In a large mixing bowl, whisk together dry ingredients. Dissolve the yeast and a pinch of sugar in half cup of warm water in a big glass or mug. While waiting for it to get foamy, mix together olive oil, honey, vinegar, yogurt and the rest of the water in a separate mixing jug. When yeast starts to foam, pour the mixture on dry ingredients. Add the wet mixture and stir well. The dough should be stickier and thicker than a typical bread dough. Pour the dough on a dusted tin and shape it flat. Brush olive oil on the top and add your prefered toppings.

An easy way to rise the bread is to turn the oven on, let it warm up a bit and then turn it off again. Place the tin into the oven and let it rise for 30 minutes. Then you can just turn the oven on to 200ºC and start counting baking time from when the oven reaches the desired temperature. You may obviously also use the traditional method and leave the bread covered in a warm place, giving it an hour to rise.

Baking time is 20-25 minutes is 200ºC. Bake until it's golden and sound hollow when you thump it. Remove from the pan as soons you can and cool it on a wire rack. Slice with a sharp bread knife.

01 lokakuuta 2012

Tattaripizzapohja. Buckwheat pizza dough.

Tämä on sovellus kinuapizzapohjasta, hiutaleet tekevät siitä hieman kuohkeamman. Olen myös lisännyt vähän psylliumia. On muuten paras gluteeniton pizzapohja, jota olen maistanut.

This is the best glutenfree pizza crust I've ever tasted. Using the recipe for quinoa pizza dough, I added flakes and psyllium to make it fluffier.


 Tattaripizzapohja

  • 1,5 dl lämmintä vettä
  • 1 tl raakaruokosokeria
  • 1 pkt kuivahiivaa
  • 2,5 dl perunajauhoa
  • 2,5 dl tattarijauhoa
  • 1,5 dl tattari- tai hirssihiutaleita
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ksantaania
  • 3 rkl psylliumia
  • 1,5 tl merisuolaa
  • 2 tl oreganoa
  • 1 tl basilikaa
  • 2,5 dl lämmintä vettä
  • 1 rkl hunajaa
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 2 rkl omenaviinietikkaa
Sekoita hiiva ja sokeri pienessä kulhossa lämpimään veteen kunnes hiiva alkaa vaahdota. Sekoita kuivat aineet keskenään suuressa kulhossa. Tee keskelle kuoppa ja lisää hiivaseos, loppu vesi, hunaja, oliiviöljy ja omenaviinietikka. Anna kohota vähintään tunti.

Lämmitä uuni 200ºC. Esipaista pellille levitettyä pohjaa 10 minuuttia, päällystä ja paista 10 minuuttia lisää.


Buckwheat pizza dough

  • ½ cup warm water
  • 1 tsp raw cane sugar
  • 1 packet dry yeast
  • 1 cup potato starch
  • 1 cup buckwheat flour
  • ½ cup buckwheat or millet flakes
  • 2 tsp baking powder
  • 1 tsp xanthan gum
  • 3 tbs psyllium
  • 1½ tsp sea salt
  • 2 tsp oregano
  • 1 tsp basil
  • 1 cup warm water
  • 1 tbs raw honey
  • ½ cup olive oil
  • 2 tbs apple vinegar
In a small bowl, melt yeast and sugar to a cup of warm water until foamy. In a large mixing bowl, mix dry ingredients together. Make a well in the middle and add the yeast mixture, rest of the water, honey, olive oil and apple vinegar. Set aside for at least an hour.

Spread the dough on a prepared tin and bake it in 200ºC for 10 minutes, then add the toppings and continue baking for 10 minutes more.