Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesi. Näytä kaikki tekstit

18 kesäkuuta 2013

Osin selittämättömiä lempipaikkoja: Helsinki

  • Haagan liikenneympyrä
    Myönnän, etten koskaan ole varsinaisesti vieraillut liikenneympyrän sisällä. Olen siis mennyt autolla sen ympäri, ja bussilla ja taksillakin, mutta en käynyt siinä hauskassa kallioisessa metsikössä, joka jää sen sisälle. Se kiehtoo mielikuvitustani. Ennen kaikkea haluaisin perustaa sinne pontikkatehtaan, toissijaisesti hamppuviljelmän.
  • rhododendronpuisto
    Tarkoitan sitä rhododendronpusikkoa Etelä- ja Pohjois-Haagan välissä. Tämä kuuluu selittämättömiin lempipaikkoihin. On nimittäin vähintäänkin outoa, että arboretumia halkoo voimalinja, eikä rhododendronit ole minusta edes kovin kauniita. Niissä on kuitenkin jotain dinosaurusmaista, ja sitä paitsi se kuinka asuinalueen kaduilta voi sukeltaa rhododendronpusikoihin on mahtavan salaperäistä.
  • Etelä-Haagan kirjasto
    Paras kirjasto! Osin se on kiva, koska se on oma lähikirjasto, ja oma lähikirjasto on aina kotoisa, koska sinne tilaa kaikki kirjat jotka haluaa lukea. Täällä on kuitenkin myös neuletägejä, oma huone jossa saa pelata pleikkaa tai ommella, ja sieltä voi lainata kirjastokortilla poran.

  • Kumpulan koulukasvitarha
    En tajua, miten en vuosiin tajunnut koko paikan olemassaoloa. Sofianlehdonkadun ja Kumpulan siirtolapuutarha-alueen väliin jää suuri, ulospäin huomaamaton läikkä vihreää, ja siellä vihreässä sadat lapset touhuavat ja kylvävät ja kastelevat. Kesäparatiisi.

  • Heinon tukku
    S-ketjun liikkeissä on aina samat tuotteet, mutta tukussa käynti on kuin kävisi kaupassa ulkomailla: jännien tuotteiden löytämisen suuri ilahdutus.

  • kaikki paikat joissa sataa
    Pidän selittämättömästi sateesta. Vettä! Ja sitä on kaikkialla! Kaikki on niin kaunista märkänä! Kuvat on meidän takapihan haavasta ja koivusta.



07 huhtikuuta 2013

Epätodellista sunnuntaita!

Lempikuukausiani on hennon vaaleanpunaisen valon maaliskuu, mutta myös huhtikuun taivaan salaperäinen hohde on hieno. Aamulla kävelin ystävän kanssa Weizenbergi-kadulla, johon tuprutti jostakin kadun savupiipusta niin paljon savua, että siitä ja aamun kylmyydestä tuli epätodellinen olo. Mereltä tuuli, Piritan luostarin hongat olivat painuneet vinoon ja metsäpolut olivat jäässä. Illansuussa alkoi tuiskuttaa.

My favourite month is March, because I love the feeble pink light, although the secretive shimmer of April sky is nice too. I was walking on Weizenbergi street with a friend in the morning, when some chimney was billowing out so much smoke that the smoke and the coldness made everything unreal. The wind blew from the sea, the pine trees of the Pirita cloister were askew and forest paths were all frozen. Closer to the evening it started to snow.




Rantaviiva. Estonian shore.
Tallinna Piritan suunnasta. Tallinn seen from Pirita.
 
Piritan honkia. Pirita pine trees.

Luostarin seiniä. Cloister walls.
Ystävä tekee voltin. A friend doing a flip.


Ystävä tekee voltin toisinpäin. En osaa päättää, kumpi näyttää älyttömämmältä.
Friend doing a flip the other way round. I can't decide which one looks more absurd.


Huhtikuinen lumisade. April snowfall.


Huhtikuun valo. April light.

04 huhtikuuta 2013

Suru, mutta oravien pidot

Usein tuntuu, että juuri silloin kun on oikein surullinen tai tuntee mielensä heiveröiseksi, joku haistaa sen jo kaukaa ja iskee saaliiseen. Sitten sitä tuntuu horjuvan sisältä niin että melkein kaatuu. Eikä jaksa kuin nukkua.

Onneksi voi mennä viikoksi valoisaan asuntoon Tallinnaan ja miettiä, onko se mitä juuri nyt tekee varmasti se kaikkein oikein juttu. Tai oikeimmalla tavalla.

Päivässä on hyvää metsä, ja se kun löysin metsäpuron jääholvin ja oravien juhlanpidon jäljet, ja valonläikkiä. Puhelimen kamera on huono, mutta kuvat ilahduttavat mua silti.






p.s. Oravien turkki on jo melkein ruskea.

03 huhtikuuta 2013

Joki


Asuin viime keväänä lähellä Vantaanjokea ja päätin, että otan kuvan samasta kohdasta joka kerran kun kävelen joen yli. Joko en kävellyt joen yli kovinkaan montaa kertaa tai sitten vain en ottanut kuvaa. Oikeasti ensimmäinen syy on aika todennäköinen. Huhtikuun lopussa näytti ihan syksyltä.


12.3.2012

15.4.2012
21.4.2012
22.4.2012
20.5.2012

20 maaliskuuta 2013

Suru, kaipaus




Suru tuntuu vedeltä. Se tuntuu siltä kuin koko keskivartalo olisi painavaa, tummaa vettä ja jäsenet olisivat muuttumassa ilmaksi, niin keveät ettei niitä enää tunne. Se tuntuu siltä kuin olisi perhonen, kuin keveiden siipienkärkien pitäisi nostaa ilmaan se kaikki sininen vesi ja todellisuus olisi muuttunut liian kirkkaaksi, kuin sitä tulvisi kerralla aivan liikaa sydämeen.

Kummienoni hautajaiset ovat ylihuomenna ja haluaisin lukea siellä Uuno Kailaan Kaipauksen, vaikka luultavasti olen niin itkuinen, etten lue mitään.


Kaipaus

Tän' iltana ken mulle soittelis,
kun aurinko on painumassa mereen.
Ah, aavain rauhan sanomattoman
ken sävelissä valais kuumaan vereen.

Tän' iltana ken mulle soittelis,
kun tuuli yöksi nukkuu kaislanpäihin.
Niin olen sairas. Sydän ikävöi
nyt pilvien ja iltaruskon häihin.

Tän' iltana ken mulle soittelis
ja laulais mulle laulun ikävästä.
Oi, että kimmeltävin siivin vois
kuin muuttolintu lentää elämästä!

16 maaliskuuta 2013

Kummienoni




On maaliskuu. Kummienoni on ollut kuollut nyt kaksi viikkoa. Hän kuoli äkillisesti, yllättäen, ilman että kukaan olisi ehtinyt varautua. Eilen, kun siirsin osoitteita vanhasta kirjasesta uuteen, tuijotin pitkään hänen nimeään enkä suostunut uskomaan, ettei sitä enää tarvitse kopioida.

Enoni oli yksineläjä: hän katseli lintuja, tarkkaili luontoa, luki runoja ja romaaneita ja poltti piippua. Hänellä oli tapana siteerata Eino Leinoa ja Vänrikki Stoolin tarinoita, ulkoa, tietenkin, ja minulla oli hänen vanha latinankirjansa, kun luin yliopistossa latinaa. Hän oli hieman äreä vanhapoika, mutta ei koskaan minulle, ja jos olikin, ärisin takaisin.

On maaliskuu, mutta hänen kuolemastaan asti mielessäni on ollut heinäkuu. Tunkkaisen kuuma heinäkuu, ruohon, järven ja heilimöinnin tuoksuinen heinäkuu, lintujen ja heinäsirkkojen sirkutuksen ja sirityksen täytteinen heinäkuu. Sellainen kuin sinä kesäpäivänä, kun keräsimme yhdessä apilankukkia läheiseltä pellolta ja puhuimme linnuista ja runoudesta.

Kerran enoni oli hoitamassa minua, kun olin seitsemänvuotias, ja olin juuri päättänyt opetella kirjoittamaan juuri saamaani WWF:n punaiseen päiväkirjaan, jossa oli lukko. Huoneessani oli tuuletusaukko viereiseen huoneeseen, ja hän nousi siellä tuolille ja kurkisti aukosta aikeenaan huvittaa minua, mutta juuri silloin kirjoitin Salaiseen Päiväkirjaani ‒ mitäköhän huippusalaista lienee ollut ‒ ja aloin itkeä. Muistan tuolin paukahduksen lattiaa vasten kun hän ryntäsi lohduttamaan minua.

Muistan paljon muutakin. Kuten kesäpäivän, kun olin kuusitoista, ja sanoin enolleni: "Anna mulle jotain lukemista, mulla ei ole mitään lukemista." Hän katosi huoneeseensa ‒ salaiseen huoneeseensa, jonne lapset eivät olleet tervetulleita ja jossa olen käynyt vain kerran ‒ ja toi minulle James Clavellin Shogunin, joka ei ehkä ole hyvä historiallinen teos, mutta jonka innoittamana yhtä kaikki hain yliopistoon lukemaan Japanin-tutkimusta, päädyin asumaan temppeleihin ympäri Aasiaa ja tapasin lopulta nykyisen mieheni (jota enoni ei koskaan ehtinyt tavata).

Nostimme enolleni maljan, kuuntelimme juutalaista musiikkia, jota kuunnellaan kun muistellaan vainajia, ja minä kerroin tarinoita. Muistan enoni äänen ja ääneen niin usein kuultaneen epäilyn.

Isäni on jo tyhjentänyt enoni huoneen ja kantanut hänen kirjansa laatikoissa tupaan, niin että ensi viikolla, kun menen järjestämään ne kirjat, en enää astu siihen ummehtuneeseen pyhättöön, johon lapset eivät saaneet mennä, kirjojen ympäröimään huoneeseen. Se painuu samaan muistojen unensekaiseen pyörteeseen, joka tuntuu näinä päivinä imaisevan syövereihinsä.

17 heinäkuuta 2012

While I've just gone drowsy / Kun minusta vain tuli raukea

Drowsiness of long, rainy days. The summer before—and the one before that and the one before that—was hot and dry, endless buckets of water to the vegetable garden, endless trips to lakes to dip in the cool water, endless days of sunshine. This summer I've thought I'm in a novel by Garcia Márquez, mold spreading from the corners of the tub I bought to cool down in on too hot days that never came, water pouring down from rooftops, damp wood in the stove. I'm already used to wearing thick woolen socks and yellow rubber boots, to covering myself with my yellow raincoat when I go outside to do the dishes or pick strawberries. Like in one hundred years of solitude, rain has become something that simply is. I bake cookies and drink endless cups of tea, read a book and see from the kitchen window how the forest draws closer when I don't weed tree saplings and lupines. Roses, bluebells, hays, tansies, thistles, all kind of flowers and bushes and trees, they have all gone wild, wild, while I've just gone drowsy. Rain fills my head with an heavy emptiness.

What I managed to do yesterday, however, except for not finding the murderer before Poirot, was to gather bunches of meadowsweet in the rain. Most of them I'll use later to dye wool, but some five litres of flowers I'm going to make into a drink today. I thought the recipe would be something like this,

Meadowsweet drink

2,5 litres meadowsweet flowers, buds are fine too
5 litres water
500 g sugar
25 g citric acid


Bring water and sugar to boil and pour the liquid on flowers. Let it sit over night. Sieve and add the citric acid. Bottle and store in a cool place.


Or, if I'd rather make it sima-like, then this,

Meadowsweet sima

5 litres water
1 liter meadowsweet flowers
1-2 lemons
400 g sugar
a pea-size clod of yeast


Rinse the flowers and leave them in a big pot. Peel the lemon and slice it on the top of flowers. Bring water to boil and pour on flowers and lemon slices. Add sugar. Let it cool until handwarm and add yeast. Let it brew approximately for 24 hours, then sieve and bottle. Store in a cool place.




Pitkien sateisten päivien uneliaisuus. Viime kesä—ja kesä sitä ennen ja sitä ennen—oli kuuma ja kuiva, loputtomia ämpärillisiä vettä kasvimaalle, loputtomia matkoja järvelle kastautumaan viileään veteen, loputon auringonpaiste. Tänä kesänä on tuntunut kuin olisin Garcia Márquezin romaanissa, home leviää paljun nurkista kuin ivaten ajatustani viilentyä siinä kuumina kesäpäivinä, joita ei koskaan tullut, vesi valuu katoilta, polttopuut ovat aina hieman kosteita. En enää kummastele, että vedän jalkaani paksut harmaat villasukat vielä heinäkuussa, kun menen ulos tiskaamaan tai poimimaan mansikoita vedän jalkaani keltaiset kumisaappaat ja niskaani keltaisen sadetakin. Niin kuin sadassa vuodessa yksinäisyyttä, sateesta on tullut jotakin, joka vain on. Leivon pikkuleipiä ja juon loputtomia kuppeja teetä, luen kirjoja ja näen keittiön ikkunasta, kuinka metsä lähestyy kun en jaksa kitkeä puidentaimia ja lupiineja. Ruusut, sinikellot, heinät, pietaryrtit, ohdakkeet, kaiken maailman kukat ja pensaat ja puut, kaikki ovat villiintyneet, villiintyneet, kun minusta on vain tullut raukea. Sade täyttää pään raskaalla tyhjyydellä.


Kaikesta huolimatta onnistuin eilen, sen lisäksi etten keksinyt murhaajaa ennen Poirotia, keräämään sateessa kimpuittain mesiangervoa. Suurimman osan niputin ja laitoin roikkumaan puutarhamajaan jotta värjään niillä myöhemmin villaa, mutta viitisen litraa kukkia jätin juomaan, jonka aion tehdä tänään. Ajattelin, että se voisi olla jotakin tällaista:


Mesiangervojuoma

2,5 l mesiangervonkukkia, myös nuppuisia
5 l vettä
500 g sokeria
25 g sitruunahappoa

Kiehauta vesi ja sokeri ja kaada huuhdeltujen kukkien päälle. Anna seistä yön yli. Siivilöi ja lisää sitruunahappo. Pullota ja säilytä viileässä.


Tai jos enemmän simankaltainen juoma, niin sitten näin:

Mesiangervosima


5 l vettä
1 l mesiangervonkukkia
1-2 sitruunaa
400 g sokeria
herneenkokoinen pallura hiivaa

Huuhdo kukkaset ja laita kuorittujen, viipaloitujen sitruunoiden kanssa suureen kattilaan. Kiehauta vesi ja kaada kukkien päälle. Lisää sokeri. Anna jäähtyä, kunnes se on kädenlämpöistä, ja lisää hiiva. Anna käydä noin vuorokauden ajan, siivilöi ja pullota. Säilytä viileässä.

01 heinäkuuta 2012

A tub reportage no., I guess, 3


No, my tub isn't ready yet. It's neither polished nor waxed. But I poured in some water and it didn't get clouded, so I couldn't resist and prepared myself a bath. And do you know what? It was awesome.