Jo monta vuotta on tuntunut, että vuodenvaihteessa on mukavampaa pysähtyä katselemaan taaksepäin kuin räjäytellä raketteja (tai tajuntaa) ja ennustaa tulevaisuutta. Tasan vuosi sitten vietin uudenvuoden pesemällä kerrankin rauhassa pyykkiä varmana, että saisin pyykkituvan aivan itselleni. Muistan työkaverin ilmeen, kun tämä kysyi uudenvuodenviettosuunnitelmia, ja melko innostuneena kerroin, kuinka koko pyykkitupa on kerrankin minun.
Tänä vuonna olen Tallinnassa, paossa niitä asioita, joita kotona kuitenkin tulee aina tehtyä, mutta en paossa muistojani, tai itseäni. Täysikuu sattui juuri ennen uutta vuotta ja aamulla herätessäni katsoin puunoksien lehdettömiä varjokuvia vastapäisen rakennuksen seinässä ja tunsin olevani suruvaippa: ei, koska olisin ollut surullinen, vaan koska oloni suostui asettumaan vain suuriksi, hennoiksi ja mustiksi siiviksi, joiden keskellä on pehmeän karvainen ruumis. Mies valitti nukkuneensa huonosti, koska olin puhunut illalla kummituksista: appivanhempien Tallinnan asunnossa, jossa yövymme, oli neuvostoaikana ilotalo, ja edellisenä yönä oven edessä oli seissyt surullinen kummitus kuin odottaen, että joku, jota hän odotti, tulisi sisään.
Tänään ulkona on lämmintä, pakkasen ja suojan vaihtelu on tehnyt kaduista jäätasankoja, liukastelin niitä pitkin postiin lähettämään lapasia ja tulin raitiovaunulla takaisin. Pelaamme
Mondoa.
Tämä on samanlainen uudenvuodenmuistelo, jonka täytin viime vuonnakin.
Muistelo
Kymmenen vuotta sitten
1. olin toista vuotta yliopistossa ja niin väsynyt, että joskus piti sulkea silmät kävellessä.
2. asuin yksiössä Stenbäckinkadulla. Ikkunani alla oli vaahtera, jonka lehdet huurtuivat syksyllä.
3. kuvittelin ystävän kanssa Kirjailijanpuiston puiden lehdissä kahlatessa, että ne olivat banaanipuita.
Viisi vuotta sitten
1. olin vasta palannut Aasiasta enkä aivan paikantanut itseäni Helsinkiin.
2. asuin Hietalahdenrannassa vastapäätä maalattavana olevia risteilyaluksia. Meren heijastus välkehti lattialaudoissa.
3. menin lähes joka ilta yhdeksän aikaan nukkumaan.
Kolme vuotta sitten
1. oli karmiva vuosi. Naudan vuosi. Huh. Paljon järisyttäviä, mullipäisiä päätöksiä. En halua sanoa siitä muuta.
Vuosi sitten
1. kävin pitkällä kävelylle Paloheinän metsässä ja lehtikuuset hohtivat kultaisina taivasta vasten.
2. vietin paljon aikaa autistien kanssa ja totesin, ettei jatko-opiskelustani tule yhtään mitään.
3. neuloin lahjaksi punaisen huopavanttuut, joihin neulahuovutin Totoron;
omassa joululahjapaketissani luki paksulla tussilla maalarinteippiin
kirjoitettuna KULTAVALAS.
Tänä vuonna olen
1. mennyt naimisiin.
2. ihastunut tihkuisen usvaiseen Ljubljanaan.
3. irtautunut lopulta pitkästä ongelmavyyhdestä hakemalla ja pääsemällä lastenohjaajakoulutukseen.
Viime päivinä olen
1. kävellyt ympäri Tallinnaa vuoroin sohjossa, vuoroin liukuen.
2. lukenut Ferdynand Ossendowskin seikkailumuistelmaa
Beasts, Men and Gods ja kaivannut Siperiaan.
3. ollut jotenkin kevyt ja ilmava.
Tänään olen
1. tuijottanut ulos ikkunasta väsyneenä ja puolipukeissa, epävarmana siitä kannattaako sittenkään lähteä postiin.
2. arvuututtanut kyllästyneitä matkatovereita eläinkorteilla.
3. juonut huomattavia määriä yrttiteetä.
Lähitulevaisuudessa aion
1. ommella paljon vaatteita ja oppia tekemään tilkkutöitä.
2. kirjoittaa ylös, mitä aivan oikeasti haluaisin antaa kaikille maailman lapsille mahdollisuuden oppia.
3. huovuttaa eläimiä.
