Luin lahjaksi saamaani Desmond Morrisin kirjaa Eläinten jännittävä maailma. Siinä kerrotaan, kuinka norsunaaraat toimivat kätilöinä toistensa synnytyksissä, kuinka isoäitinorsu puolustaa laumaansa, kuinka norsut herkästi tunnustelevat kukkasia kärsällään, kuinka ne käyttävät kärsäänsä snorkkelina uidessaan syvässä vedessä. Ja trivia: afrikannorsun korvat ovat suuremmat kuin intiannorsun, koska norsu haihduttaa kuumuutta korviensa kautta, ja afrikannorsulla on kovasti enemmän kuumuutta haihdutettavana.
"Aasialaisia norsuja on käytetty ikimuistoisista ajoista lähtien metsänraivauksessa, juhlakulkueissa, sodankäynnissä, kantojuhtina ja sirkusesiintyjinä. Afrikkalainen norsu on säästynyt sellaisilta nöyryyttäviltä tehtäviltä, koska sitä on paljon vaikeampi hallita", kirjoittaa Morris, ja minä muistan Phnom Penhin kaduilla ihmisapina selässään hitaasti askeltaneet valtavat, surulliset elefantit. Muistan niiden hajun, jonka tunnistin jo jonkun matkan päässä, jolloin innokkaasti hihkaisin: "Norsu!" Muistan, että elefantti on khmeriksi dom roi. Mutta ennen kaikkea muistan elefanttien loputtoman surulliset silmät.
Mutta Morris jatkaa:
"Kun luet näitä sanoja, voit olla varma eräästä asiasta – norsut ovat jälleen huomattavasti vähentyneet. Miljoonien vuosien jälkeen näiden eläinjättiläisten aikakausi on lähenemässä loppuaan. Meillä on ollut onnea saadessamme elää, kun ne ovat vielä keskuudessamme, ihmetellä niitä ja nauttia niiden seurasta."
Tässä vaiheessa minä alan itkeä. Jos paikalla olisi norsu, jota voisin halata ja kiittää sen miljoonavuotisesta seurasta, tekisin niin.
 |
| Tämä kuva ja lisää mahtavia norsukuvia löytyy täältä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti