Mummoni, hyvästi vielä kerran

Olen viimeisen kahdeksantoista vuoden aikana – vaijani kuoleman jälkeen – hyvästellyt mummoni lukuisia kertoja, joskus matkalle lähtiessä, joskus sairaalassa ja kerran teho-osastolla. Ehkä siksi on alkanut tuntua, että mummo elää ikuisesti, että niin kuin yhdeksäntoistavuotias kissavanhus piristyy kun sen turkki hoidetaan kuntoon, niin yhdeksänkymmentäviisivuotias mummokin vain sinnittelee eteenpäin. Kun niin pitkään jokainen jäähyväinen on ehkä ollut viimeinen, en enää voi uskoa, että se viimeinen ehkä olikin.