Näen unia, jotka voisivat olla Calvinon kirjoittamia (tai ehkä myös Studio Ghiblin animaatioista): kaupunkeja täynnä myrskyäviä kanaaleita, halkeilevia keltakivisiä muureja, kaikkialle leviäviä sydänpuita. En oikeastaan koskaan näe unta arkisista asioista tai käy tutuissa paikoissa; jos uskonkin olevani vaikka mummolan pihalla, tajuan herättyäni, ettei mummolassa ole hautausmaata tai karviaislabyrinttia. Päivän ajan palaan unien jälkiutuun, kuin äkkiä pieni määrä maagista savua laskeutuisi päiväkodin eteiseen tai bussiin.
Haluan sanoa myös: katsoessani muiden parisuhteita tiesin aina, etten koskaan vaihtaisi omaa elämääni yhteenkään niistä. Seison mieluummin yksin kalliolla saarella keskellä Baikal-järveä, istun junissa ja laivoissa ja lentokoneissa kirjojen kanssa, lakaisen lehtiä temppeleissä, imen itseeni luumunkukkien koko kauneuden.
Joskus kun mies kaivaa esiin pinon laskuja ja laskee, paljonko ensi viikolla saapuvasta palkasta jää rahaa ruokaan, katson häntä epäuskoisena ja tunnen kuinka todellinen minä irtoaa jonnekin kattoon. Hetken ajan olen varma, ettei tämä avioliitto voi toimia; päälleni kasaantuvat huolet, joita en itse kotiini toisi. Sitten lähdemme uimaan, mutta uimisen sijaan päädymmekin laskemaan vesiliukumäestä imitoiden Angry Birdsejä. (Vaikeinta on olla valkoinen lintu, hauskinta bumerangilintu.) Jäämme katsomaan vesipalloa. Kotona paistan falafelejä ja syömme niitä tahinin kanssa. Kissa kiertyy onnesta kerälle enkä muista, milloin minulla olisi viimeksi ollut niin hauskaa.
Lauantai
Olen melkein koko päivän yksin ja kirjoitan. En romaania, vaikka se kiehuu mieleni pohjassa. Kirjoitan väitöskirjan kommentoitua sisällysluetteloa ja apurahahakemuksen toteuttamissuunnitelmaa. Taon Angry Birdsejä, niin kuin aina kirjoittaessani virallisia asioita. Jos olen oikein epätoivoinen, pelaan muitakin pelejä. Joogavenytykset siirtävät niskasäryn päähän. Illalla käyn taas uimassa.
Sunnuntai
Viiden vuoden Kysymyksiä&vastauksia päiväkirja kysyy, milloin tein viimeksi jotakin hullua. Miten niin hullua? Teen luultavasti hulluja asioita koko ajan, mutta olisin ehkä vähän surullinen, jos ajattelisin ne hulluiksi. Käymme kirjamessuilla, kahmimme Basamin alennushyllyistä euron kirjoja ja ostaisimme palan metsää, mutta sitä ei voi ostaa kortilla. Ilahdun, kun tapaan ystävän miehen, jolla on oma kustantamo. Sieltä menemme bussilla Haartmanin hammaspäivystykseen. Olimme siellä myös tasan viikko sitten, ja mies ehdottaa, että kannattaisi varata valmiiksi aika ensi viikolle. Olen melkein pettynyt, kun päivystysjono on niin lyhyt, koska en ehdi kuin lukea Ikimetsäsäätiön esitteen ja kirjoittaa kaksi korttia, vaikka kirjoja olisi ollut vaikka kuinka monta. Ostamme M-marketista viisi pakettia teetä. Kotona teen palak tofua ja siemenleipää ja alan suunnitella matkaopasta muinaiseen Japaniin.
Friday
I have dreams that could be written by Calvino (or perhaps from Studio Ghibli animations): cities full of stormy canals, cracking walls of yellow stone, heart trees spreading everywhere. I almost never have dreams of mundane things or visit familiar places; if I believe to be for example at grandma's yard, when waking up I realize there's no cemetery or gooseberry maze there. During the day I return to the hazy traces of the dreams, like a tiny bit of magical smoke had suddenly descended to the front room of the kindergarten, or a bus.
I also want to mention: while looking at other people's marriages and relationships, I always knew I would never change my life to theirs. I would rather stand alone on a rocky island in the middle of lake Baikal, surround myself with books in trains and ferries and planes, sweep fallen leaves in temples, breath in the whole beauty of plum flowers. Sometimes, when my husband piles up all his bills in front of him and counts how much money we have for food, I look at him incredulously, feeling the real me floating somewhere on the ceiling. For a moment I'm sure this marriage can't last; worries I would never bring home heap up on me. Then we go swimming, but instead of swimming we glide on the water slide imitating Angry Birds. (It's most difficult to be the white bird and most fun to be the boumerang bird.) We stay to watch water polo. At home I prepare falafels and we eat them with tahini. Ludvig curls up happily and I can't remember the last time I had such fun.
Saturday
I spend most of the day alone, writing. Not my novel, although it's boiling in the back of my mind. I write the commented table of contests for my dissertation thesis and the schedule I'm going to carry it out for a grand application. I hammer Angry Birds like I always do when writing official documents.If I get really desperate, I play other games. Yoga stretches transfer neckache to headache. At night I go swimming again.
Sunday
The five years' Questions&Answers diary asks me the last time I did something goofy. What do they mean by goofy? I probably do goofy things all the time, but honestly, I'd be abit sad if I found things I do goofy. We visit a book fair, hoarding 1€ books from Basam Books' shelves, wanting to buy a plot of forest but that cannot be done by credit card. I'm delighted to meet a friend's boyfriend with his own publishing house. We continue to Haartman hospital's tooth emergency. We were there a week ago and my husband suggest we'd already book a time for next week. I'm almost disappointed for the line proceeding so fast, as I only have time to read the brochure of the forest foundation and write two postcards, although we would have had a big pile of books. We buy five packets of tea from M-market. At home I make palak tofu and seed bread and I start sketching a travel guide to ancient Japan.
