Talvinen metsä. Winter forest.

Ensimmäinen kehräämäni lanka kahdella vyyhdillä. Värimaailmaksi tuli talvinen metsä.

First yarn I've spun myself, on two skeins. Colors tuned out like a forest in winter.

Ihan tavallinen kiltti juhannus. Just an ordinary tame midsummer.

Kehykset

Elämän kehykset ovat siirtyneet. Huomasin sen tänään, kun yksi ystävä oli ostanut asunnon ja toinen ratkaissut tuhatvuotisen japaniaiheisen arvoituksen. Ensimmäinen reaktioni: olin kateellinen. Minäkin haluan asunnon! (Mutta sillä lailla että rahat vain tippuvat taivaasta, en lainarahalla.) Minäkin haluan ratkaista tuhatvuotisia japaniaiheisia arvoituksia! (Mutta en haluaisi elämäni mitenkään keskittyvän niihin, kun vähän vain vasemmalla kädellä huitaista siihen suuntaan, ja ne vain itsestään selviäisi.)

Minun viikon parhaat hetkeni ovat, kun nuori josta olen ollut hyvin huolestunut pääsi sosiaalitoimiston siipien suojaan, kun sofistikoitunutta kakkahuumoria viljelevä Asperger-lapsi testasi minuun rajansa ja huomasi ne turvallisiksi, ja kun löysin yhteyden hurmaavaan ADHD-poikaan naurun kautta. Olen ajatellut joogaa ja uutta joogamattokassia, jota olen ommellut Ghanasta tuliaisena saadusta kankaasta.

Joskus ajattelin, että minusta tulisi suuri. Ihmiset kuuntelisivat minua, tai lukisivat, ja kaikki ihailisivat älykkyyttäni. (Tai noin se varmaan ainakin suunnilleen meni.) Sitten luopuisin siitä kaikesta, erityisesti egostani, ja katoaisin vuorille meditoimaan, ja kun laskeutuisin olisin valaistunut ja istuttaisin puita ja auttaisin maailman köyhiä. Hah hah hah! Kuulkaa, ei minusta tule kuuluisaa ja suurta, eivätkä ihmiset kuuntele minua tai ihaile älykkyyttäni… Ja sehän sitä todellista egosta luopumista on. Mutta kuinka vaikeaa se onkaan!

Silti haluan vuorille meditoimaan ja pelastaa kaikki orvot.

Elämän kehykset ovat siirtyneet. Tuhatvuotiset mysteerit ja asunto ovat jääneet niiden ulkopuolelle.

Joinakin päivinä se tuntuu pieneltä.

Joinakin päivinä valo äkkiä valtaa maailman ja muistan, miksi teen, mitä teen. Tänään se oli tämä video.

Epäolennaisten Kokemusten Osasto. Section of Irrelevant Experiences.

Ennen putkiremonttia meillä oli aina valoisaa, luettiin kirjoja ja lehtiä ja pelattiin lautapelejä ja oltiin onnellisia. Tästä olen varma. Muutamassa päivässä se kaikki palaa takaisin. Makaan sängyssä influenssan kourissa (tai ehkä vain ilkeän flunssan), ulkona leviää valo ensin aurinkona ja sitten lumisateena. Luen kirjoja, nukun, katson elokuvia, itken Poirotin kuolemaa. Rasmus menee ja tulee eikä mihinkään ole kiire. Ludvig on tyytyväinen, kun kotona on ihminen. Viimeiset kiireiset päivät työpaikalla, jossa hemulin täti väijyy selän takana, eivät koskaan toteutuneet. Viimeiset kuukaudet katoavat kummallisen nopeasti muistini Epäolennaisten Kokemusten Osastoon, jossa asiat ovat häipyviä ja utuisia, vaikka en ole vielä voinut edes käydä tyhjentämässä sosiaalitiloista lokeroani. Maanantaina, kun menen uuteen harjoittelupaikkaan, sisäkengät ovat vielä jossakin, jossa en oikein edes muista olleeni.

Hänen kuninkaallinen korkeutensa.
Her royal majesty.

Before the renovation, it was always so bright in our home, we read books and played board games and were happy. I'm positive about it. In a few days it all comes back. I lie in bed fighting a flu (or maybe just a nasty cold), the light spreads outside, first sun and then snow. I read books, sleep, watch movies, weep Poirot's death. Rasmus goes and comes and there's no hurry anywhere. Ludvig's happy for having a human in the house. Last busy days at work, hemulen's aunt ambushing from behind my back, never realized. Oddly fast do the last months disappear into the Section of Irrelevant Experiences within my memory, in where things are fleeting and hazy, even though I have not yet managed to empty my locker at the changing room. On Monday, when I start at a new place, my work shoes are yet somewhere I don't even remember to have existed.

Toivoisin. I wish.

Uuden vuoden muistelon tynkä

Muistelo

Kymmenen vuotta sitten

1. asuin Kiotossa, puutalossa vähän Demachiyanagista pohjoiseen.
2. olin dissosiatiivinen ja masentunut. Vetäydyin usein parvelle lukemaan kirjoja ja olin surkea.
3. ne palat joista olin rakentanut mielessäni paremman ja epätodellisen maailman alkoivat sortua. Jos ei niin olisi käynyt, ei minulla olisi koskaan ollut rohkeutta katsoa maailmaa silmiin ja vaeltaa vapaana ympäriinsä.



Viisi vuotta sitten1. asuin Tartossa, neuvostoaikaisessa harmaassa kerrostalossa. Joululomalta palatessani lensin Berliiniin ja palasin kotiin junalla.
2. tapasin Slavan bussissa Vilnasta Riian kautta Tarttoon. Ystävystyimme ja lensimme Japaniin. Monta vuotta myöhemmin Slava muutti Suomeen, jossa asuu edelleen. Hetken olimme melkein naapureita.
3. aloin äkkiä meditoida paljon. Minulla oli iso asunto ja siellä oma meditaatiorahi, jolle istahtelin monta kertaa päivässä.

Kuinka houkutella kontiainen kolostaan

Käsittääkseni nykyään on muotia olla introvertti. Ei hätää, se on jo hoidossa.

Yksi suuria rasituksenaiheitani on dilemma, joka syntyy siitä, että samalla kun on kivaa nähdä hyviä ystäviä, se vie aivan kamalasti energiaa. Kotona muhiminen sen sijaan lataa energiaa takaisin. Jos suinkin mahdollista, valitsen aina muhimisen. On niin paljon lukemista, dataamista, virkkaamista, kasvien hoitoa ja uimista, että en lautautumiselta oikein ehtisi teelle – ainakaan useammin kuin kerran viikossa.

Omahyväisesti annan siis ohjeet, joilla minut saa helpommin houkuteltua ulos kontiaisenkolostani (osoite Pellonnurkka, kolo 5).

1. Pyydä minut tekemään jotain. Kahvilassa on usein ihan mukavaa, mutta millä energialla sitten urheilen tai teen omia juttujani, jos käytin jo kaiken läsnäoloon? Mennään mieluummin uima-altaaseen.
2. Pyydä minut vain paikkoihin, joissa ei ole paljon ihmisiä. Juhlat, peli-illat, ja muut tapahtumat, joissa pitäisi olla monen ihmisen kanssa samaan aikaan, ovat epämukavia. Vielä pahempi, jos osa ihmisistä on tuntemattomia.
3. Valitse rauhallinen tekeminen. Uinti, kylpylöitseminen, saunominen, kävely, virkkaaminen, piirtäminen, leijan lennätys, askartelu, syöminen, leffat, kasibittinen Nintendo ja lautapelit ovat tosi jees.
4. Ehdota rauhallista paikkaa. Metsä, puutarha, puisto, merenranta, museot ja kirjastot ovat kaikki kivoja.
5. Puhu minulle asiasta. Kirjat, eläinten käyttäytyminen, lankatyypit tai mikä tahansa fakta on aina hauskaa, ja saa minut innostumaan. Myös kuvittelu on hauskaa. Toisten ihmisten elämän vatvominen sen sijaan harvemmin on.
6. Jos minulle ei sovi heti, älä painosta. Tiedän itse, kuinka paljon aikaa tarvitsen itsekseni ja kuinka paljon jaksan nähdä ihmisiä. Pienikin painostus saa aikaan, että yritän välttää koko tapaamisen tai hoitaa sen äkkiä pois alta, että saisin olla rauhassa.
   
   Tai vaihtoehtoisesti,
7. Unohda koko juttu ja kirjoita minulle.