Pääsiäismarkkinaherkkuja. Easter fair delicasies.

Olin tänään mansikkaystävän kanssa myymässä herkkuja Metsänkylän pääsiäismarkkinoilla.

Today I helped a strawberry friend to sell delicasies at the Metsänkylä Easter fair.

Suru, kaipaus

Suru tuntuu vedeltä. Se tuntuu siltä kuin koko keskivartalo olisi painavaa, tummaa vettä ja jäsenet olisivat muuttumassa ilmaksi, niin keveät ettei niitä enää tunne. Se tuntuu siltä kuin olisi perhonen, kuin keveiden siipienkärkien pitäisi nostaa ilmaan se kaikki sininen vesi ja todellisuus olisi muuttunut liian kirkkaaksi, kuin sitä tulvisi kerralla aivan liikaa sydämeen.

Kummienoni hautajaiset ovat ylihuomenna ja haluaisin lukea siellä Uuno Kailaan Kaipauksen, vaikka luultavasti olen niin itkuinen, etten lue mitään.


Kaipaus

Tän' iltana ken mulle soittelis,
kun aurinko on painumassa mereen.
Ah, aavain rauhan sanomattoman
ken sävelissä valais kuumaan vereen.

Tän' iltana ken mulle soittelis,
kun tuuli yöksi nukkuu kaislanpäihin.
Niin olen sairas. Sydän ikävöi
nyt pilvien ja iltaruskon häihin.

Tän' iltana ken mulle soittelis
ja laulais mulle laulun ikävästä.
Oi, että kimmeltävin siivin vois
kuin muuttolintu lentää elämästä!

Kummienoni

On maaliskuu. Kummienoni on ollut kuollut nyt kaksi viikkoa. Hän kuoli äkillisesti, yllättäen, ilman että kukaan olisi ehtinyt varautua. Eilen, kun siirsin osoitteita vanhasta kirjasesta uuteen, tuijotin pitkään hänen nimeään enkä suostunut uskomaan, ettei sitä enää tarvitse kopioida.

Enoni oli yksineläjä: hän katseli lintuja, tarkkaili luontoa, luki runoja ja romaaneita ja poltti piippua. Hänellä oli tapana siteerata Eino Leinoa ja Vänrikki Stoolin tarinoita, ulkoa, tietenkin, ja minulla oli hänen vanha latinankirjansa, kun luin yliopistossa latinaa. Hän oli hieman äreä vanhapoika, mutta ei koskaan minulle, ja jos olikin, ärisin takaisin.

On maaliskuu, mutta hänen kuolemastaan asti mielessäni on ollut heinäkuu. Tunkkaisen kuuma heinäkuu, ruohon, järven ja heilimöinnin tuoksuinen heinäkuu, lintujen ja heinäsirkkojen sirkutuksen ja sirityksen täytteinen heinäkuu. Sellainen kuin sinä kesäpäivänä, kun keräsimme yhdessä apilankukkia läheiseltä pellolta ja puhuimme linnuista ja runoudesta.

Kerran enoni oli hoitamassa minua, kun olin seitsemänvuotias, ja olin juuri päättänyt opetella kirjoittamaan juuri saamaani WWF:n punaiseen päiväkirjaan, jossa oli lukko. Huoneessani oli tuuletusaukko viereiseen huoneeseen, ja hän nousi siellä tuolille ja kurkisti aukosta aikeenaan huvittaa minua, mutta juuri silloin kirjoitin Salaiseen Päiväkirjaani ‒ mitäköhän huippusalaista lienee ollut ‒ ja aloin itkeä. Muistan tuolin paukahduksen lattiaa vasten kun hän ryntäsi lohduttamaan minua.

Muistan paljon muutakin. Kuten kesäpäivän, kun olin kuusitoista, ja sanoin enolleni: "Anna mulle jotain lukemista, mulla ei ole mitään lukemista." Hän katosi huoneeseensa ‒ salaiseen huoneeseensa, jonne lapset eivät olleet tervetulleita ja jossa olen käynyt vain kerran ‒ ja toi minulle James Clavellin Shogunin, joka ei ehkä ole hyvä historiallinen teos, mutta jonka innoittamana yhtä kaikki hain yliopistoon lukemaan Japanin-tutkimusta, päädyin asumaan temppeleihin ympäri Aasiaa ja tapasin lopulta nykyisen mieheni (jota enoni ei koskaan ehtinyt tavata).

Nostimme enolleni maljan, kuuntelimme juutalaista musiikkia, jota kuunnellaan kun muistellaan vainajia, ja minä kerroin tarinoita. Muistan enoni äänen ja ääneen niin usein kuultaneen epäilyn.

Isäni on jo tyhjentänyt enoni huoneen ja kantanut hänen kirjansa laatikoissa tupaan, niin että ensi viikolla, kun menen järjestämään ne kirjat, en enää astu siihen ummehtuneeseen pyhättöön, johon lapset eivät saaneet mennä, kirjojen ympäröimään huoneeseen. Se painuu samaan muistojen unensekaiseen pyörteeseen, joka tuntuu näinä päivinä imaisevan syövereihinsä.

Lipeää, saippuaa

Vuosien haaveilun jälkeen uskaltauduin lopulta tekemään saippuaa. Lipeän käsittelystä varoitellaan niin paljon, että se oli huimaavan pelottavaa. Se ei kuitenkaan räjähtänyt tulivuoreksi, ei hehkunut kuin palava kekäle, sen syövyttävät huurut eivät tappaneet kissaani eikä saippuamassa pritsinyt joka puolelle, kuten vironkielinen ohjekirja mielestäni pelottavasti varoitti. Kukaan ei myöskään syönyt tai hiertänyt silmiinsä salakavalasti odottamattomiin paikkoihin kierineitä lipeähelmiä.
Kuulemma näytän saippuaa tehdessäni Mamma Aiutolta elokuvasta Porco Rosso.

Minä saippuanteossa.

Ja vertailun vuoksi Mamma Aiuto.

Siltä varalta, että saippuoista tulee nerokkaan hyviä (niitä voi kokeilla vasta niiden kuivuttua) kirjaan niiden ainesosat tähän.


Kuivakäpäläkontiaisen saippua

• 190 g olutta
• 0,5 dl särmäkuismaa
• 73 g lipeää
• 250 g oliiviöljyä
• 15 g sheavoita
• 75 g rypsiöljyä
• 10 g pistaasiöljyä
• 50 g kaakaovoita
• ½ tl vaniljajauhetta
• 2 rkl jauhettua ruusunlehteä
• 10 ml ruusuvettä
• 5 ml eteeristä rosmariiniöljyä

Herkkänahkaisen kontiaisen saippua

• 190 g vahvaa kehäkukkateetä
• 75 g lipeää
• 375 g oliiviöljyä
• 10 g mangovoita
• 115 g kookosrasvaa
• 30 ml takiaisöljyä
• ½ tl kurkumaa
• 1 rkl jauhettua kehäkukan kukintoa
• 2 rkl hunajaa
• 10 ml bergamotin, veriappelsiinin ja inkiväärin eteeristä öljyä

Kälyn lapaset

Kälyn uusi lempiväri on sähkönsininen, joten neuloin (myöhästyneeksi) joululahjaksi kirjoneuleiset lapaset.

Lanka on Hjertegarnin Incawool, kuvio turkkilainen sukkakuvio,
joka löytyy ainakin Neulojan suuresta silmukkakirjasta.

Myös paketti on tyylikäs.

Alpakkatäkki, alpaca quilt ♥

Löin aikanaan vedon – viime keväänä, itse asiassa – että saisin alpakkatäkkini valmiiksi ennen kuin miehen kandidaatintyö valmistuu. Hävisin.

Olisin hävinnyt joka tapauksessa, mutta syy siihen, että täkki valmistui vasta nyt, oli hellyydenkipeä kissa. Virkatessani viimeistä kiinteiden silmukoiden kerrosta jo kokoon ommellun täkin ympärille se tuli puskemaan, kehräämään ja leipomaan täkkiä ylipitkillä kynsillään. Riips-raaps, sanoivat tilkut. Masennuin niin, etten saattanut koskea koko täkkiin vuoteen.

Tässä se nyt on. Paikkasin kolme tilkkua ja virkkasin kiinteät silmukat loppuun. Se on lämmin. Se on yksi hienoimmista asioista, joita olen koskaan virkannut, ja varmasti isoin. Autuus.

Last spring I made a bet with my husband that I would finish my crochet alpaca quilt before he finishes his bachelor's thesis. I lost, and would have lost anyways – but the reason for the quilt getting finished only now was an attention-seeking cat. While I was crocheting the last row around the already sewn quilt, she came to purr and knead the quilt with her overgrown nails. Screech, said the quilt and my heart broke. I couldn't touch the quilt for a whole year. But here it is now. Darned, lovely and warm.

 

Yksittäinen neliö on niin yksinkertainen, ettei se varmaan tarvitse ohjeita, mutta tässä varmuuden vuoksi.

Aloita virkkaamalla 6 kjs, 1 ps näistä ensimmäiseen.
1. krs: 3 kjs, 18 p kjs-renkaaseen, 1 ps kerroksen aloittavan kjs-ketjun 3. kjs:aan.
2. krs: 3 kjs, 1 p samaan silmukkaan, 2 p jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan, 1 ps kerroksen aloittavan kjs-ketjun 3. kjs:aan.
3. krs:  3 kjs, *2 p, 2 p yhteen silmukkaan*, toista, 1 ps kerroksen aloittavan kjs-ketjun 3. kjs:aan.
4. krs: 2 kjs, 3 ks, *2 p, 2 pp, 3 kjs, 2 pp, 2 p, 8 ks*, toista 3 kertaa. 2 p, 2 pp, 3 kjs, 2 pp, 2 p, 3 ks, 1 ps aloittavan kjs-ketjun 2. kjs:aan.

Aurinko, uni, kissa

Kaksi päivää on paistanut aurinko. Pihan mänty heijastui tietokoneen näytölle ja näytti, kuin olisi jo kesä. Kesä! En ole koskaan ennen kaivannut sitä niin kuin tänä talvena.

Yöllä näin unta. En sekavaa, kiireistä unta niin kuin yleensä näen, vaan hyvin selvää ja rauhallista unta. Opetin lapsilaumalle askartelua. Askartelimme silkkiperhosen siiven värisestä paperinarusta perhosia. Kun perhonen oli valmiina kämmenellä, sen siipien reunat alkoivat hohtaa kultaista valoa ja se nousi lentoon. Unessa kuva kiertyi taaksepäin, ulommas ja korkeammalle, kunnes näin vain kultaisina hohtavien perhosten meren.

Äiti sai joululahjaksi palveluskelpoisuuspäätöksen,
jonka mukaan Ludvig siirrettiin taas meille.
(Nimi on sutattu.)

Ludvig kolossaan. Kahdeksantoista-ja-puolivuotiaana
se ei enää tee juuri muuta kuin nukkuu.