20 maaliskuuta 2013

Suru, kaipaus




Suru tuntuu vedeltä. Se tuntuu siltä kuin koko keskivartalo olisi painavaa, tummaa vettä ja jäsenet olisivat muuttumassa ilmaksi, niin keveät ettei niitä enää tunne. Se tuntuu siltä kuin olisi perhonen, kuin keveiden siipienkärkien pitäisi nostaa ilmaan se kaikki sininen vesi ja todellisuus olisi muuttunut liian kirkkaaksi, kuin sitä tulvisi kerralla aivan liikaa sydämeen.

Kummienoni hautajaiset ovat ylihuomenna ja haluaisin lukea siellä Uuno Kailaan Kaipauksen, vaikka luultavasti olen niin itkuinen, etten lue mitään.


Kaipaus

Tän' iltana ken mulle soittelis,
kun aurinko on painumassa mereen.
Ah, aavain rauhan sanomattoman
ken sävelissä valais kuumaan vereen.

Tän' iltana ken mulle soittelis,
kun tuuli yöksi nukkuu kaislanpäihin.
Niin olen sairas. Sydän ikävöi
nyt pilvien ja iltaruskon häihin.

Tän' iltana ken mulle soittelis
ja laulais mulle laulun ikävästä.
Oi, että kimmeltävin siivin vois
kuin muuttolintu lentää elämästä!

16 maaliskuuta 2013

Kummienoni




On maaliskuu. Kummienoni on ollut kuollut nyt kaksi viikkoa. Hän kuoli äkillisesti, yllättäen, ilman että kukaan olisi ehtinyt varautua. Eilen, kun siirsin osoitteita vanhasta kirjasesta uuteen, tuijotin pitkään hänen nimeään enkä suostunut uskomaan, ettei sitä enää tarvitse kopioida.

Enoni oli yksineläjä: hän katseli lintuja, tarkkaili luontoa, luki runoja ja romaaneita ja poltti piippua. Hänellä oli tapana siteerata Eino Leinoa ja Vänrikki Stoolin tarinoita, ulkoa, tietenkin, ja minulla oli hänen vanha latinankirjansa, kun luin yliopistossa latinaa. Hän oli hieman äreä vanhapoika, mutta ei koskaan minulle, ja jos olikin, ärisin takaisin.

On maaliskuu, mutta hänen kuolemastaan asti mielessäni on ollut heinäkuu. Tunkkaisen kuuma heinäkuu, ruohon, järven ja heilimöinnin tuoksuinen heinäkuu, lintujen ja heinäsirkkojen sirkutuksen ja sirityksen täytteinen heinäkuu. Sellainen kuin sinä kesäpäivänä, kun keräsimme yhdessä apilankukkia läheiseltä pellolta ja puhuimme linnuista ja runoudesta.

Kerran enoni oli hoitamassa minua, kun olin seitsemänvuotias, ja olin juuri päättänyt opetella kirjoittamaan juuri saamaani WWF:n punaiseen päiväkirjaan, jossa oli lukko. Huoneessani oli tuuletusaukko viereiseen huoneeseen, ja hän nousi siellä tuolille ja kurkisti aukosta aikeenaan huvittaa minua, mutta juuri silloin kirjoitin Salaiseen Päiväkirjaani ‒ mitäköhän huippusalaista lienee ollut ‒ ja aloin itkeä. Muistan tuolin paukahduksen lattiaa vasten kun hän ryntäsi lohduttamaan minua.

Muistan paljon muutakin. Kuten kesäpäivän, kun olin kuusitoista, ja sanoin enolleni: "Anna mulle jotain lukemista, mulla ei ole mitään lukemista." Hän katosi huoneeseensa ‒ salaiseen huoneeseensa, jonne lapset eivät olleet tervetulleita ja jossa olen käynyt vain kerran ‒ ja toi minulle James Clavellin Shogunin, joka ei ehkä ole hyvä historiallinen teos, mutta jonka innoittamana yhtä kaikki hain yliopistoon lukemaan Japanin-tutkimusta, päädyin asumaan temppeleihin ympäri Aasiaa ja tapasin lopulta nykyisen mieheni (jota enoni ei koskaan ehtinyt tavata).

Nostimme enolleni maljan, kuuntelimme juutalaista musiikkia, jota kuunnellaan kun muistellaan vainajia, ja minä kerroin tarinoita. Muistan enoni äänen ja ääneen niin usein kuultaneen epäilyn.

Isäni on jo tyhjentänyt enoni huoneen ja kantanut hänen kirjansa laatikoissa tupaan, niin että ensi viikolla, kun menen järjestämään ne kirjat, en enää astu siihen ummehtuneeseen pyhättöön, johon lapset eivät saaneet mennä, kirjojen ympäröimään huoneeseen. Se painuu samaan muistojen unensekaiseen pyörteeseen, joka tuntuu näinä päivinä imaisevan syövereihinsä.

21 helmikuuta 2013

Lipeää, saippuaa

Vuosien haaveilun jälkeen uskaltauduin lopulta tekemään saippuaa. Lipeän käsittelystä varoitellaan niin paljon, että se oli huimaavan pelottavaa. Se ei kuitenkaan räjähtänyt tulivuoreksi, ei hehkunut kuin palava kekäle, sen syövyttävät huurut eivät tappaneet kissaani eikä saippuamassa pritsinyt joka puolelle, kuten vironkielinen ohjekirja mielestäni pelottavasti varoitti. Kukaan ei myöskään syönyt tai hiertänyt silmiinsä salakavalasti odottamattomiin paikkoihin kierineitä lipeähelmiä.
Kuulemma näytän saippuaa tehdessäni Mamma Aiutolta elokuvasta Porco Rosso.


Minä saippuanteossa.

Ja vertailun vuoksi Mamma Aiuto.

Siltä varalta, että saippuoista tulee nerokkaan hyviä (niitä voi kokeilla vasta niiden kuivuttua) kirjaan niiden ainesosat tähän.


Kuivakäpäläkontiaisen saippua

  • 190 g olutta
  • 0,5 dl särmäkuismaa
  • 73 g lipeää
  • 250 g oliiviöljyä
  • 15 g sheavoita
  • 75 g rypsiöljyä
  • 10 g pistaasiöljyä
  • 50 g kaakaovoita
  • ½ tl vaniljajauhetta
  • 2 rkl jauhettua ruusunlehteä
  • 10 ml ruusuvettä
  • 5 ml eteeristä rosmariiniöljyä


Herkkänahkaisen kontiaisen saippua

  • 190 g vahvaa kehäkukkateetä
  • 75 g lipeää
  • 375 g oliiviöljyä
  • 10 g mangovoita
  • 115 g kookosrasvaa
  • 30 ml takiaisöljyä
  • ½ tl kurkumaa
  • 1 rkl jauhettua kehäkukan kukintoa
  • 2 rkl hunajaa
  • 10 ml bergamotin, veriappelsiinin ja inkiväärin eteeristä öljyä

25 tammikuuta 2013

Kälyn lapaset

Kälyn uusi lempiväri on sähkönsininen, joten neuloin (myöhästyneeksi) joululahjaksi kirjoneuleiset lapaset.


Lanka on Hjertegarnin Incawool, kuvio turkkilainen sukkakuvio,
joka löytyy ainakin Neulojan suuresta silmukkakirjasta.

Myös paketti on tyylikäs.

24 tammikuuta 2013

Alpakkatäkki, alpaca quilt ♥


Löin aikanaan vedon – viime keväänä, itse asiassa – että saisin alpakkatäkkini valmiiksi ennen kuin miehen kandidaatintyö valmistuu. Hävisin.

Olisin hävinnyt joka tapauksessa, mutta syy siihen, että täkki valmistui vasta nyt, oli hellyydenkipeä kissa. Virkatessani viimeistä kiinteiden silmukoiden kerrosta jo kokoon ommellun täkin ympärille se tuli puskemaan, kehräämään ja leipomaan täkkiä ylipitkillä kynsillään. Riips-raaps, sanoivat tilkut. Masennuin niin, etten saattanut koskea koko täkkiin vuoteen.

Tässä se nyt on. Paikkasin kolme tilkkua ja virkkasin kiinteät silmukat loppuun. Se on lämmin. Se on yksi hienoimmista asioista, joita olen koskaan virkannut, ja varmasti isoin. Autuus.




Last spring I made a bet with my husband that I would finish my crochet alpaca quilt before he finishes his bachelor's thesis. I lost, and would have lost anyways – but the reason for the quilt getting finished only now was an attention-seeking cat. While I was crocheting the last row around the already sewn quilt, she came to purr and knead the quilt with her overgrown nails. Screech, said the quilt and my heart broke. I couldn't touch the quilt for a whole year. But here it is now. Darned, lovely and warm.



 




Yksittäinen neliö on niin yksinkertainen, ettei se varmaan tarvitse ohjeita, mutta tässä varmuuden vuoksi.

Aloita virkkaamalla 6 kjs, 1 ps näistä ensimmäiseen.
1. krs: 3 kjs, 18 p kjs-renkaaseen, 1 ps kerroksen aloittavan kjs-ketjun 3. kjs:aan.
2. krs: 3 kjs, 1 p samaan silmukkaan, 2 p jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan, 1 ps kerroksen aloittavan kjs-ketjun 3. kjs:aan.
3. krs:  3 kjs, *2 p, 2 p yhteen silmukkaan*, toista, 1 ps kerroksen aloittavan kjs-ketjun 3. kjs:aan.
4. krs: 2 kjs, 3 ks, *2 p, 2 pp, 3 kjs, 2 pp, 2 p, 8 ks*, toista 3 kertaa. 2 p, 2 pp, 3 kjs, 2 pp, 2 p, 3 ks, 1 ps aloittavan kjs-ketjun 2. kjs:aan.

20 tammikuuta 2013

Aurinko, uni, kissa

Kaksi päivää on paistanut aurinko. Pihan mänty heijastui tietokoneen näytölle ja näytti, kuin olisi jo kesä. Kesä! En ole koskaan ennen kaivannut sitä niin kuin tänä talvena.

Yöllä näin unta. En sekavaa, kiireistä unta niin kuin yleensä näen, vaan hyvin selvää ja rauhallista unta. Opetin lapsilaumalle askartelua. Askartelimme silkkiperhosen siiven värisestä paperinarusta perhosia. Kun perhonen oli valmiina kämmenellä, sen siipien reunat alkoivat hohtaa kultaista valoa ja se nousi lentoon. Unessa kuva kiertyi taaksepäin, ulommas ja korkeammalle, kunnes näin vain kultaisina hohtavien perhosten meren.


Äiti sai joululahjaksi palveluskelpoisuuspäätöksen,
jonka mukaan Ludvig siirrettiin taas meille.
(Nimi on sutattu.)

Ludvig kolossaan. Kahdeksantoista-ja-puolivuotiaana
se ei enää tee juuri muuta kuin nukkuu.

14 tammikuuta 2013

Introverttihomssun tunnustuksia

Oli kai odotettavaa, että kun taloudessa vietetään päällekkäin kahta vegaanikuuta ja yhtä mielipiteetöntä tammikuuta, joku niistä katkeaa ennenaikaisesti. Tamilikasvisruokakirjan ansiosta se ei ollut kumpikaan vegaanikuu. Mies selvisi kyllä Abu-Hanna-kohusta, muttei enää maidon hinnan noususta.

Ja minä aloitin koulutuksen. Minusta tulee lastenohjaaja. Koulutus on aikuiskoulutusta ja siinä "halutaan hyödyntää jo olemassa oleva osaaminen ja tieto". Käytännössä se tarkoittaa aivan hirveää määrää keskustelua. Se on hyvä. Ja hienoa. En kestäisikään enää yhtään tutkintoa, jossa asioita opetellaan ulkoa kirjasta. Mutta sellaisessa räjähtää helposti pienen introverttihomssun pää.

Kun joillekin tuntuu olevan luontevaa ja nautinnollistakin keskustella päivät pitkät, tutustua ja jakaa loputtomia tarinoita omasta elämästä, minun on vaikea pysyä hiljaa, kun mieleen tulee hyvä likipitäen aiheeseen liittyvä gorilla-aiheinen anekdootti. Ja pian alan kaivata takaisin turvalliseen pesäkolooni.

Lastenohjaajan ammattitaitoon kuuluu jatkuva itsetutkailu. Joinakin päivinä siitä puhutaan niin paljon, että unohdan, mitä oikein oikeasti olen opiskelemassa. Samalla se on aiheuttanut, että olen kyllästynyt itseeni. Olen kyllästynyt niihin persoonallisuuden ja identiteetin piirteisiin, joita jatkuvasti kannan mukanani. "Onko millään oikeastaan niin väliä?" ajattelen, ja ihan positiivisella tavalla. Eikö olisi paljon helpompaa vain päästää irti? Iltaisin itseyden palat alkavat tuntua ylimääräiseltä painolastilta, joltain joka estää minua tanssimasta kepeästi kumisaappaissa kuin mymmeli. Sängyssä maatessa päästän irti palasistani ja annan niiden leijailla kohti kattoa. Ennen nukahtamista tunnen joskus oloni delfiiniksi tai näen läpikuultavia asioita, maailman kuin se olisi lasia.

En halua vain mielipiteetöntä tammikuuta. Äkkiä haluan mielipiteettömän elämän. En jaksa olla mieltä suomalaisesta rasismista tai Paolo Coelhon romaanien kuvakielestä. Haluan vain olla. Ja ehkä kuvitella olevani silkkiperhonen niin kuin koko maailma olisi minussa.

Niin, ja yksi juttu. Olen alkanut taas piirtää.